El Toro

Tässä aivan Lahden keskustassa sijaitsevassa ravintolassa aloitin tarjoilijan urani. Työskentelin El Torossa työharjoittelijana jo ennen tarjoilijan opintojeni alkamista ensin kuukauden koeajalla, jonka jälkeen sain jatkopaikan marraskuun 2017 loppuun saakka. Tämän jälkeen minut palkattiin pikkujoulukauden sesonkiapulaiseksi.

Neljän ja puolen kuukauden aikana ehdin oppia a la carte -tarjoilun perusteet. Opin liinoittamaan pöytiä, suosittelemaan asiakkaille ruokia ja juomia sekä laskuttamaan asiakkaita. Myös erilaisten juomasekoitusten tekeminen tuli harjoittelun aikana tutuksi.

El Toro oli harjoittelupaikkana tosi kiva, ei sillä että siellä olisi päässyt helpolla. Toron asiakaskunta koostui pitkälti vakioasiakkaista, jotka myös osasivat vaatia sekä ruoalta että juomalta ja näin pitääkin olla.