Syntymäpäivänautintoja // Ravintola Roux

Sunnuntai 11.11.2018 klo 21:03


Kerran vuodessa olen antanut itselleni luvan käydä nauttimassa lahtelaisen Ravintola Roux'n herkuista ja tällä kertaa se osui minun syntymäpäivälleni.

Edellisen kerran kävin Rouxissa tämän vuoden alussa ja siitä postauksen voit lukea täältä >>.

Saapuessamme ravintolaan siellä oli melko rauhallista joka hieman yllätti. Olimme valmistautuneet siihen, että ravintola on täynnä, mutta olimme erittäin tyytyväisiä, kun melutaso ei noussut illan aikana kovin korkeaksi.

Image-12.png

Illallisen alkuun tarjoilijamme tiedustelee tuttuun tapaan, haluaisimmeko kenties aloitella kuohuvan merkeissä, samalla eri menuihin tutustuen. Hetken mietinnän jälkeen totean että no mikä ettei...

Tarjoilija suosittelee meille ranskalaista Antech Cuvée Tradition Demi Sec kuohuviiniä. Puoli makea kuohuviini on kypsän hedelmäinen. Viini on valmistettu perinteisellä samppanjamenetelmällä 18 kuukautta kypsyttäen.

Olin tehnyt ruokavalinnat jo ennen ravintolaan tuloa, joten päätös oli minulle helppo. Toki aina myös seitsemän ruokalajin maistelumenu houkuttelee ja olenkin päättänyt joskus sen tilata. Tänään kuitenkin alkuun herkkutattikeittoa, päälle naudanfilettä ja jälkiruoaksi vadelmasorbettia. Ennen alkuruokaa ruokahalua lämmitellään kurpitsapyreellä ja friteeratulla lehtikaalilla kera yrttiöljyn - maistuu ja toimii!

Image-13.png

On ensimmäisen suositusviinin aika ja pöytään tuodaan Domaine Jean Collet et Fils Chablis AOC 2017. Chardonnay rypäleestä valmistettu nuori valkoviini on melko hapokas, täyteläinen ja hedelmäinen. 

Viini toimii varsin hyvin pöytään ilmestyvän herkkutattikeiton, tryffelivoissa paistetun herkkutatin ja sherrykerman seurana. Rakastan sienikeittoja ja tämä oli tähän mennessä paras sellainen mitä olen syönyt! Todella herkullista.

Image-15.png

Image-16.png

On pääruoan vuoro ja sen seuraksi pöytään tuodaan Kanonkop Kadette Cape Blend 2015. Cabernet Sauvignon ja Merlot rypäleistä valmistettu viini on täyteläinen ja Cabernet rypäleelle ominainen mustaherukkaisuus puskee lasista selkeästi nenään. Viini on muutenkin tuoksultaan herkullisen marjainen.

Pöytään viinin kumppaniksi ilmestyy naudanfileetä, vahvaa sipulilientä ja peruna-sinihomejuustoterriiniä ja löytyypä lautaselta myös todella samettista ja herkullista sipulipyreetä. Kokonaisuus toimii hyvin ja annos on juuri sopivan kokoinen. Varsinkin Rouxin tarjoama naudanliha on todella herkullista, pehmeää ja niin suussasulavaa. 

Image-17.png

Image-18.png

On jälkiruoan vuoro ja vatsa alkaa olla täysi. Ennen jälkiruokaa pöytään tuodaan Anselmann Orlega Beerenauslese 2016. Makean viinin tuoksusta ensimmäisenä tulee mieleen hillottu ananas ja trooppiset hedelmät. Se voisi mennä hyvin sellaisenaankin ruoan päätteeksi.

Auslese saa loistavan parin pöytään ilmestyvästä keltavadelmasorbetista, jugurtti-vaniljamoussesta ja rapeasta kaurasta. Kokonaisuus on loistava ja annos on erittäin kaunis ja houkuttelevan näköinen. Hieno päätös onnistuneelle illalliselle.

Image-19.png

Image-20.png

Jälleen kerran onnistunut ilta, hyvää ruokaa ja erinomaista palvelua! Ensi vuonna uudelleen!

Avainsanat: ravintola, roux, ravintolaroux, syntymäpäivä, illallinen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini