Maistelussa uuden maailman chardonnay

Maanantai 11.6.2018 klo 18:31


Viime postauksesta onkin taas aikaa... Aiheet uusille postauksille ovat kieltämättä olleet vähän vähissä. 

Tällä kertaa ajattelin väsätä postauksen eiliseltä, kun pitkästä aikaa maistelin hieman viiniä ruoan kanssa. 

Lourensford The Dome Chardonnay 2016

IMG_11101.JPGLourensfordin tilan tarina alkaa alun perin jo 1700-luvulta, kun silloisen Kapmaan kuvernööri istutti alueelle viiniviljelmiä ja hedelmäpuita. Tila on modernisoitu kokonaan vuonna 2002, jolloin sinne rakennettiin viimeisintä viininvalmistusteknologiaa sisältävä uusi viinilä.

Tila sijaitsee lähellä merta Kapkaupungista itään päin Lourens-joen varrella. Viinitarhat sijoittuvat alueelle, jossa Helderbergin vuoristo laskeutuu mereen ja alueen olosuhteet viininkasvatukseen vastaavat hyvin pitkälti välimerellistä terroiria - lämpimiä, auringontäyteisiä päiviä ja viileitä öitä. False Bayn merituuli puhaltaa tarhoille, tuulettaa köynnöksiä ja antaa luonnollisen vastuksen tuholaisille ja homeelle.

Lourensfordin tilalla viljellään yleisimpiä tunnettuja rypälelajikkeita, ja tuottaja arvostaa luonnon monimuotoisuutta ja bioversiteettiä. Lourensford pyrkii tekemään puhtaita, luonnonmukaisia viinejä, jotka perustuvat rypäleiden ja kasvuolosuhteiden parhaalle mahdolliselle laadulle.

Väriltään Lourensford The Dome Chardonnay 2016 on vihertävän keltainen. Tuoksu on kypsän hedelmäinen ja tyylikäs. Alkuun tuoksusta oli melko vaikea saada kiinni, mutta kun viini sai hetken avautua, alkaa lasissa tuoksua eksoottiset hedelmät, aprikoosi ja ananas. Tuoksussa on lisäksi hentoa paahteisuutta. Maku seuraa tuoksun aromimaailmaa ollen sekin runsaan hedelmäinen. Viini saa mukavasti ryhtiä pirteästä hapokkuudesta ja jälkimaku on pitkä ja hieman suuta supistava.

IMG_11071.JPG

Tämänhetkinen työssäoppimispaikkani on italialainen ravintola Lahden keskustassa ja sieltä olen saanut innostuksen mm. risottoihin.

Siispä, viinin seuraksi kokkailin paistettua nieriää ja parmesanrisottoa. Ruoka ja viinin yhdistelmä oli ihan toimiva, muttei kuitenkaan täydellinen. Luulisin, että jokin hyvä riesling-rypäleestä valmistettu valkoviini olisi voinut sopia paremmin tämän ruoan kanssa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini