Toivepostaus: pöydän kattaminen ja lautasliinataitokset

Maanantai 29.1.2018


Muutamia toiveita on tullut postauksesta, jossa käsitellään pöydän kattamista ja lautasliinataitoksia, joten tässä sellainen nyt olisi.

Jos lähdetään ihan alusta asti liikkeelle, niin kattaminen aloitetaan pöydän liinoittamisella. Liinana voi käyttää suurta, koko pöydän peittävää liinaa tai pieniä liinoja kunkin istujan kohdalla. Juhlallisilla päivällisillä käytetään kuitenkin useimmiten suurta liinaa, joka on joko valkoinen tai hillityn värinen.

Oikeaoppisesti tehty kattaus on tyylikäs ja arvokas

Juhlavuutta kattaukseen voi luoda esimerkiksi käyttämällä katelautasia. Katelautanen on koristelautanen, joka asetetaan jokaisen istujan kohdalle. Katelautanen korjataan pois ennen jälkiruokaa. Jos katelautasta ei ole, asetetaan ruokalautaset suoraan pöydälle, noin parin sentin päähän pöydän reunasta. Jokaista vierasta varten varataan noin 60 cm pöytätilaa.

Aterimien oikea järjestys

Varmista ennen kattamista, että aterimet ovat puhtaat. Tarvittaessa voit kiillottaa aterimet esimerkiksi kostutetulla kankaisella lautasliinalla. Käytä kiillottamisen aikana puuvillakäsineitä, jotta välineisiin ei jää sormenjälkiä.

Kattaustyylejä on monenlaisia, toiset kattaa toisella tavalla ja toiset toisella. Virallisen juhlatilaisuuden pöytäkattaus tehdään yleensä etiketin mukaisesti, jolloin lautasilla, laseilla ja aterimilla on omat paikkansa. Viralliseen kattaukseen kuuluu, että jokainen ruokalaji syödään omilla aterimillaan. Etiketin mukaan kattauksessa saa olla kerrallaan enintään neljät aterimet. Jos ruokalajeja on enemmän, aterimia tuodaan lisää aterian edetessä.

Peruskattaus: keitto, pääruoka ja jälkiruoka

peruskate.PNG

Lautaset katetaan pöytään siinä järjestyksessä, kun eri ruokalajit syödään: keittolautanen päälle ja ruokalautanen sen alle.

Vasemmalla on haarukka, oikealla veitsi ja uloimpana keittolusikka. Voiveitsellä on oma paikkansa leipälautasen kulmalla, terä lautaseen päin.

Jälkiruokalusikka on lautasen yläpuolella. Itse jälkiruoka tuodaan yleensä pöytään vasta aterian päätteeksi.

Juomalasi katetaan lautasen ja jälkiruokalusikan yläpuolelle.

Päivälliskattaus: alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka, juomina vesi ja viinejä

paivalliskattaus.PNG

Katelautanen (jos sellaista käytetään) on alimpana, sen päällä lautaset ruokalajien mukaisessa järjestyksessä.

Aterimet asetetaan lautasen molemmin puolin siinä järjestyksessä, kun niitä käytetään. Alkuruoka-aterimet ovat siis uloimpana. Jälkiruokalusikka ja -haarukka ovat lautasen yläpuolella: haarukan varsi vasemmalle ja lusikan otinvarsi oikealle.

Vesilasi on lasirivistön oikeassa reunassa, sen vieressä lasit seuraavassa järjestyksessä: kuohuviini, valkoviini, punaviini, jälkiruokaviini. Jos mukana on snapsilasi, sen paikka on äärimmäisenä oikealla.

Miltä näyttää juhlapöydän kattaus?

0a6891ac2f6c9d007bb2af4bc5e9d536.jpg

Juhlapöydän kattaus ei hirveästi eroa esimerkiksi päivälliskattauksesta, mutta ruokailuvälineitä on tullut kuvioihin vähän enemmän.

Juhlakattauksen ruokailuvälineet:

1. Alkuruokahaarukka ja -veitsi
2. Keittolusikka
3. Kalaveitsi ja -haarukka
4. Pääruokahaarukka ja -veitsi
5. Kastikelusikka
6. Jälkiruokalusikka ja -haarukka
7. Voiveitsi

Juhlakattauksen lasit:

8. Vesilasi
9. Valkoviinilasi
10. Punaviinilasi
11. Jälkiruokaviinilasi

Juhlakattauksen lautaset:

12. Alkuruokalautanen
13. Pääruokalautanen
14. Katelautanen
15. Leipälautanen

7 vinkkiä kattauksen viimeistelyyn

1. Kiillota aterimet ja pyyhi lasit kirkkaiksi 2. Aseta lasit viistosti lautasen yläpuolelle tai suoraan riviin pöydän suuntaisesti
3. Asettele vastakkaiset lautaset samaan linjaan 4. Asettele astioiden kuviot ruokailijaan päin.
5. Laita haarukka lautasen vasemmalle puolelle ja veitsi oikealle teräpuoli kohti lautasta. 6. Nosta katelautanen pois ennen jälkiruokaa.
7. Lautasliinan ja paikkakortin asettelusta ei ole varsinaisia sääntöjä.

Kauniisti taiteltu lautasliina on piste ii:n päälle

Alle olen vain kuvannut pari minun suosikkitaitoksia, joita tykkään käyttää. Lisäksi olen koonnut alle hyviä linkkejä, joista löytyy ohjeita taitosten tekemiseen.

IMG_06551.JPG

Aalto

IMG_06581.JPG

Viuhka

Yhteishyvän sivuilla on 8 hyvää opetusvideoita lautasliinataitosten tekoon.
Dunin sivuilla on 6 hienoa lautasliinataitos esimerkkiä.

IMG_06541.JPG

Loppuun vielä kuva erittäin herkullisesta ahvenfile -annoksesta, joka oli tänään tarjolla koulumme opetusravintolan lounaalla.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini